Itämerensuomalais-saamelaiset jälkitavun labiaalivokaalit : etymologinen arviointi

Artikkelissa käydään kriittisesti läpi itämerensuomalais-saamelaisina etymologisina vastineina pidetyt sanat, joissa esiintyy toisen tavun labiaalivokaali molemmissa kieliryhmissä. Suomen sanojen alkuperä -teoksesta (SSA, 1992–2000) peräisin olevaa aineistoa arvioidaan uralilaisen kielihistorian ja kielikontaktien viimeaikaisen tutkimuksen valossa. Analyysin perusteella yli puolet SSA:n esittämistä rinnastuksista ei ole vartalovokaaliaan myöten todellisia etymologisia vastineita vaan lainakontaktien ja erilaisten rinnakkaiskehitysten tuloksia. Vastinepareista kymmenkunta on kuitenkin sellaisia, jotka äännesuhteiden perusteella kiistatta palautuvat yhteiseen kantakieleen, mikä viittaa siihen, että jälkitavun labiaalivokaaleja olisi ollut jo yhteisessä suomalais-saamelaisessa kantakielessä, vaikkakin niiden laajempi leviäminen kyseisten kielten äänne- ja muotojärjestelmiin olisi tapahtunut vasta myöhemmin.In the current article, a critical analysis is done of the corpus of proposed Finnic-Saamic etymological cognates showing second-syllable labial vowels in both language groups. The data is taken from the etymological dictionary Suomen sanojen alkuperä (SSA, 1992–2000) and assessed in the light of current research on Uralic sound history and language contacts. The analysis reveals that more than half of the cognate pairs previously suggested by SSA cannot be regarded as actual cognates including their stem vowels, but as results of loan contacts and parallel developments. There are, however, a dozen cognate pairs with sound correspondences undeniably showing inheritance from a common protolanguage and thus suggesting that the development of second-syllable labial vowels may have originated in a common Finno-Saamic protolanguage, even if their wider adoption in the phonological and morphological systems of these languages did not take place until later.Peer reviewe

Uusi uumajansaamen yleissanakirja

Book review. Reviewed book: Henrik Barruk: Báhkuo-girjjie: Ubmejesámien–dáruon, Dáruon–ubmejesámien = Ordbok: Umesamisk–svensk, Svensk–umesamisk). Umeå.Non peer reviewe

On the distribution and history of Saami verbal derivatives in -š-

The article presents a comparative-historical survey on Saami verbal derivatives with a suffixal *-š- (or *-šš-), based on extensive dictionary data from all Saami languages. The derivatives are divided into several subtypes using structural and functional criteria, and the distribution of each subtype as well as shared derivatives between Saami languages are investigated in order to illuminate the background of each subtype and their interrelations. It is argued that the essive verbs in *-āše̮- (South Saami vealkasjidh ‘appear white’) and denominal verbs in *-uše̮- (North Saami jallošit ‘play the fool’) as well as the diverse *-(e̮)še̮- verbs in the more peripheral languages descend from a single Proto-Saami *-še̮- derivative suffix with a general verbalizer function. The model of this type has probably also contributed to the emergence of the weak-grade *-Všše̮- type, which mainly consists of borrowings adapted from Finnic *-icce- verbs, such as North Saami dárbbašit (~ Finnish tarvitse-) ‘need’. Kokkuvõte. Juha Kuokkala, Eino Koponen: Saami -š-verbituletiste esinemisest ja ajaloost. Artiklis esitatakse võrdlev-ajalooline uurimus saami *-š- või *-šš- sufiksiga verbituletistest. Uurimus põhineb laialdasel sõnaraamatuainestikul kõigist saami keeltest. Tuletised jaotatakse strukturaalsete ja funktionaalsete kriteeriumide järgi alltüüpideks, ning iga alltüübi esinemist ja mitmele keelele ühiseid tuletisi vaadeldakse alltüupide tausta ja nende suhete selgitamiseks. Selle põhjal järeldame, et essiivsete *-āše̮ -verbide (lõunasaami vealkasjidh ‘paistma valgena’) ja denominaalsete *-še̮ -verbide (põhjasaami jallošit ‘veiderdama’) ning perifeersemate keelte erinevate funktsioonidega *-(e̮)še̮ -verbide taust peitub ühes ühises algsaami *-še̮-tuletusliites, mis algselt kandnud üldse verbistaja ja frekventatiivsufiksi funktsioone. Selle tüübi eeskuju on tõenäoliselt mõjutanud ka nõrgaastmelise *-Všše̮-tüübi tekkimist, mis peamiselt koosneb läänemeresoome *-icce-verbidest mugandatud laenudest, nagu põhjasaami dárbbašit (~ soome tarvitse-) ‘vajama’

Jälkitavun labiaalivokaalit saamessa ja itämerensuomessa

[EN] This MA thesis examines the history of the non-initial-syllable labial vowels in Finnic and Saami languages. Etymologically connected vocabulary as presented in the etymological dictionary SSA is analyzed in the light of state-of-the-art knowledge. The result is that 37 word-pairs can credibly be reconstructed to a common Saami-Finnic stage with a second-syllable labial vowel, and a dozen of them are phonologically compelling cognates (not borrowings). The result points to the existence of non-initial labial vowels already in a common proto-language. On the other hand, cases where a cognate item has a labial vowel only in a part of the Saami-Finnic language area suggest that the labial vowels may also have secondarily spread within vocabulary and between language varieties. –––––––––– [FI] Jälkitavun labiaalivokaaleja on pidetty itämerensuomen ja saamen yhteisen välikantakielen uudennoksena, ja tutkielman tavoitteena on arvioida, kuinka perusteltu tämä oletus nykytutkimuksen valossa on. Aineistona ovat ne Suomen sanojen alkuperä -teoksen (SSA) sana-artikkelit, joissa on esitetty mahdollisesti yhteistä alkuperää oleviksi sellaiset saamen ja (itämeren)suomen sanat, jotka molemmat sisältävät labiaalivokaalin toisessa tavussa. Sanarinnastuksista 37 eli hieman yli puolet osoittautui sellaisiksi, että niiden perusteella voidaan rekonstruoida jälkitavun labiaalivokaalin sisältävä yhteinen lähtömuoto. Näistä kymmenkunta ei äänteellisin perustein voi myöskään olla lainoja kieliryhmästä toiseen. Tulokset vahvistavat, että itämerensuomessa ja saamessa on joukko yhteisiä sanoja, joissa voidaan perustellusti olettaa olleen jälkitavun labiaalivokaali jo yhteisessä kantakielessä. Kuitenkin sanastossa on tapauksia, joissa jälkitavun vokaali on labiaalinen vain osassa itämerensuomalais-saamelaista kielialuetta. On siten mahdollista, että labiaalivokaalien yleistyminen sanastossa ja maantieteellinen leviäminen olisi tapahtunut osin vasta kieliryhmien erkaantumisen jälkeen

Suomen keino, saamen geaidnu ja kantaskandinaavin diftongiassimilaatio

Peer reviewe

The Uralic passive-automative *-w : Reflexes and reconstructions reconsidered

In the established Proto-Uralic reconstruction, a detransitivizing verbal suffix *-w is reconstructed on the basis of the Saami -ōj ~ -uvv- (SaaN oidnot ‘to be seen’, čuolbmaduvvat ‘to get entangled’), Finnic -u/-ü (Fi. kuulua ‘to be heard’), Mordvin -v (Erza ńejavoms ‘to be seen’) automative/passive suffixes and the Mansi passive marker -w (Middle Konda teewø ‘he gets eaten’). In Finnic languages, the suffix has a variant -pu/-pü, usually occurring after a long stressed root syllable as in Fi. juopua ‘to get drunk’, but in Livonian also after bisyllabic roots, e.g. rikābõ ‘to get broken, spoiled’. This variant has sometimes been addressed in the literature as a “strong grade” form of -u/-ü, though more often as prothesized or based on the -pa/-pä participle. As more substantive evidence in favor of the “strong grade variant” hypothesis has apparently not been presented before, a survey is conducted in the current presentation to find out whether there are grouds for reconstructing a detransitivizing Uralic *-p(V) suffix and what relationship this kind of a suffix may have to the traditional set of *-w suffixes. In particular, possible unnoticed cases of ancient consonant-stem derivatives are scrutinized, such as SaaS gåarpodh ‘to get ice crust (of water)’ ~ SaaL goarre ‘hoarfrost’ (< PU *kari ‘skin, bark’) and Liv. kuorbõ, Est. kõrbeda, Erza kurvams ‘to burn (intr.)’ ~ SaaN goardit ‘to heat, roast’. Finally, the implications of reconstructing *-p instead of or in parallel with *-w are discussed, considering the overall picture of Proto-Uralic morphology as well as the possible solutions offered to the problem of divergent reflexes of inherited labial vowel suffixes in Saami and Finnic

Saami labial vowel stems and their background [2015]

Reflections on different possibilities of reconstruction of the Saami and Finnic labial vowel stems in a Proto-Uralic stage

Adverbimuodon poisaˣ esiintyminen suomen murteissa

BA thesis dealing with the geographical distribution and the historical background of the dialectal Finnish adverb form poisaˣ ‘away’

Where are Saami progressive constructions going? : Observations on the expression type lea jođus, lea manus in North and Inari Saami

The Saami languages utilize a long-established progressive construction based on the inflected copula verb and the so-called action essive form of the main verb, for example North Saami lea dahkamin ‘is doing’ of dahkat ‘to do’. The present paper examines an apparently innovative construction that has not been described before, similarly appearing in a progressive function but based on the inflected copula and the locative case form of the deverbal noun in -u, for example lea jođus ‘is going’ of johtit ‘to travel, go, be in motion’. The main data source used is the SIKOR corpus, containing contemporary written language material in several Saami languages; supplementary sources of both written and oral material and of different ages are used as well. The data reveals that the new construction is frequently used of the verb johtit ’to travel, go’ in modern North Saami (leat jođus) and fairly known in Inari Saami, too (leđe joođoost). It is used more rarely of the verb mannat ‘to go’ in North Saami (leat manus); from Inari Saami there is only a single attestation of this verb in older data. Other verbs are not observed to be used in a similar construction, and the innovation seems to be confined to the contemporary use of these two Saami languages. It is argued that there are both language-internal and external factors that have contributed to the emergence of the leat jođus construction, including the global tendency of progressives to develop out of locative constructions and most importantly the model of the contact language Finnish, where a structurally identical deverbal noun based progressive construction is commonly used of the most frequent motion verbs (olla menossa ~ tulossa ~ lähdössä of mennä ‘to go’, tulla ‘to come’, lähteä ‘to depart’).Peer reviewe

Jälkitavun labiaalivokaalit saamessa ja itämerensuomessa

Tutkielman aiheena on jälkitavun (toisen tavun) labiaalivokaalien historia itämerensuomalaisissa ja saamelaiskielissä. Jälkitavun labiaalivokaaleja on pidetty itämerensuomen ja saamen yhteisessä kantakielessä, varhaiskantasuomessa syntyneenä uudennoksena, ja tutkielman tavoitteena on arvioida, kuinka perusteltu tämä oletus nykytutkimuksen valossa on. Aineistona ovat 1990-luvulla ilmestyneen suomen kielen etymologisen sanakirjan, Suomen sanojen alkuperä -teoksen (SSA) sana-artikkelit. Sana-artikkeleista on poimittu tarkasteltavaksi ne, joissa on esitetty mahdollisesti yhteistä alkuperää oleviksi sellaiset saamen ja (itämeren)suomen sanat, jotka molemmat sisältävät labiaalivokaalin toisessa tavussa. Tällaisia sanarinnastuksia löytyi yhteensä 72. Tutkielmassa analysoidaan kunkin rinnastuksen uskottavuus käyttäen etymologisen tutkimuksen peruskriteereitä, sanojen merkitystä, äännesuhteita ja levikkiä. Huomioon otetaan myös lainasanatutkimuksen tuoreimmat tulokset, jotka ovat tuoneet mm. itämerensuomen ja saamen välisten lainojen äännesuhteisiin tarkempaa systematiikkaa. Tarkastelluista sanarinnastuksista 37 eli hieman yli puolet osoittautui sellaisiksi, että niiden perusteella voidaan rekonstruoida varhaiskantasuomeen jälkitavun labiaalivokaalin sisältävä lähtömuoto. Lisäksi kaksi muualla tutkimuskirjallisuudessa mainittua suomalais-saamelaista sanarinnastusta läpäisi tämän kriteerin. Tuloksissa ei ilmennyt selviä eroja eri johdostyyppien välillä; hyväksyttäviä rinnastuksia oli sekä suomen U- että O-vartaloisissa verbeissä, verbikantaisissa nomineissa, yksinkertaisissa U/O-vartaloisissa nomineissa ja kompleksisemmissa nominijohdoksissa. Sanarinnastuksista kymmenkunta oli sellaisia, että äänteellisin perustein niitä ei voi mitenkään analysoida lainoiksi kieliryhmästä toiseen, vaan kyseessä on varmasti yhteiseen kantakieleen palautuva vartalo. Tutkielman tulokset vahvistavat, että itämerensuomessa ja saamessa on joukko yhteisiä sanoja, joissa voidaan vahvoin perustein olettaa olleen jälkitavun labiaalivokaali jo yhteisessä kantakielessä. Aineistoanalyysin ulkopuolelle jääneet automatiiviverbit (suomen kuulua, saamen gullot) viittaavat samaan suuntaan. Kuitenkaan esim. vanhoissa germaanisissa lainasanoissa ei näytä olevan yhtään sellaista, jossa sekä itämerensuomen että saamen sanassa olisi labiaalivokaali vastaamassa kantagermaanin toisen tavun *ō:ta. Muussakin sanastossa on tapauksia, joissa jälkitavun vokaali on labiaalinen vain osassa itämerensuomalais-saamelaista kielialuetta. On siten mahdollista, että jälkitavun labiaalivokaalien yleistyminen sanastossa ja maantieteellinen leviäminen olisi tapahtunut osin vasta kieliryhmien erkaantumisen jälkeen